Päivystyshelppi

Käden puutuminen (Käden kömpelyys, puutuminen ja pistely)

Käden puutuminen on yleinen oire, jonka tavallisimpia aiheuttajia ovat käden hermojen puristus- ja pinnetilat. Käden hermojen puristuminen aiheuttaa puutumista sormiin ja kämmeniin. Puutuminen voi olla seurausta esimerkiksi lyhytaikaisesta hermon puristuksesta nukkuessa tai huonossa asennossa työskentelystä.

Molempien käsien pistelyä tai puutumisen tunnetta voi aiheuttaa myös tunnekuohusta johtuva liikahengitys eli hyperventilaatio. Liikahengityksestä aiheutunut käsien puutuminen helpottuu, kun hengitys palautuu normaaliksi.

Äkillinen käden kömpelyys voi olla merkki aivoverenkiertohäiriöstä ja vaatii nopeaa tilanteen selvittelyä terveydenhuollossa.

Toimi näin eri tilanteissa

Hoida kotona, jos:

Lievää ja hetkellisestä huonosta työergonomiasta tai käden puristuksessa olemisesta johtuvaa käden pistelyä tai puutumista voi hoitaa itse kotona.

Liikahengityksestä johtuvan molempien käsien pistelyn ja puutumisen pitäisi loppua, kun hengitys rauhoittuu. Tarkemmat ohjeet liikahengityksen itsehoitoon löytyy kohdasta ensiapu- ja itsehoito-ohjeet.

Hakeudu hoitoon, jos:

Ota yhteyttä oman terveysasemasi kiirevastaanotolle tai jos terveysasemasi on kiinni, Päivystysapu 116117 palveluun, jos

  • käsi tai molemmat kädet puutuvat tai muuttuvat kömpelöiksi ilman selkeää syytä

Yhteydenotto muissa tapauksissa

  • Muissa tapauksissa voit odottaa oman terveysaseman avautumista ennen yhteydenottoa. Tutustu itsehoito-ohjeeseen odottaessasi.

Hätätapaus - soita 112, jos:

Soita hätänumeroon 112 jos,

  • äkillisen käden puutumiseen tai kömpelyyden lisäksi oireena on äkillisesti alkanut suupielen roikkuminen, toisen jalan voimattomuus tai tunnottomuus, puheen puuromaisuus tai sanojen löytämisen/ymmärtämisen vaikeus, näköhäiriöt ja huimaus/tasapainohäiriö ja kävelyvaikeus.

  • käden puutumisen lisäksi oireena on äkillistä kovaa päänsärkyä tai rintakipua.

Hyödyllistä tietoa aiheesta

Jäikö jokin asia mietityttämään?

Jos toimintaohjeesta ei ollut sinulle riittävästi apua tai tarvitset tarkemman arvion tilanteestasi, ota yhteyttä omaan terveysasemaasi hoidon tarpeen arviointia varten. Jos oma terveysasemasi on kiinni, ota yhteyttä Päivystysapuun 116117. Henkeä uhkaavissa tilanteissa soita hätänumeroon 112.

SOITA 116117

Päivystysapu 116117 palvelun toimivuuden omalla alueellasi voit tarkistaa 116117 verkkopalvelusta: 116117.fi

Päivystyshelppi, versio 1.3