Päivystyshelppi

Alaraajaheikkous

Toimi näin eri tilanteissa

Hakeudu hoitoon, jos:

  • sinulla on alaraajaheikkoutta

Ota yhteyttä heti oman terveyskeskuksen kiirevastaanotolle tai päivystykseen.

Alaraajaheikkouden tai halvauksen taustalla saattaa olla keskushermoston eli aivojen tai selkäytimen vaurio. Vaurion voi aiheuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriö tai välilevyn pullistuma. Tällöin heikentyy tai halvaantuu se raaja, jonka hermottamisesta vahingoittunut keskushermoston alue on huolehtinut. Aivoverenkiertohäiriöstä johtuva halvaus syntyy yleensä äkisti ja siihen liittyy usein myös muita oireita.

Mikäli oireet jatkuvat, pahenevat tai voinnissa tapahtuu selkeä muutos huonompaan, on syytä olla yhteydessä terveydenhuollon ammattilaiseen uudelleen.

Hätätapaus - soita 112, jos:

  • oireeseen liittyy tajunnantason häiriöitä tai tajuttomuutta
  • alaraajaheikkouteen liittyy äkillisesti alkanut suupielen roikkuminen, toisen käden ja/tai jalan voimattomuus tai tunnottomuus, puheen puuromaisuus tai sanojen löytämisen/ymmärtämisen vaikeus, näköhäiriöt ja huimaus/tasapainohäiriö ja kävelyvaikeus
  • oireeseen liittyy kovaa päänsärkyä tai rintakipua

Katso tarvittaessa toimintaohje: Aivoverenkiertohäiriö

Etsitko lisää tietoa vaivasta?

Alaraajan heikkouden tai halvauksen taustalla voi olla erilaisia neurologisia sairauksia, jolloin oireet kehittyvät tavallisesti vähitellen ja asteittain. Myös erilaiset lihastaudit ja aineenvaihduntasairaudet voivat aiheuttaa alaraajojen heikkoutta.

Etkö ole varma mitä tehdä?

SOITA 116117

Päivystysapu 116117 palvelun toimivuuden omalla alueellasi voit tarkistaa 116117 verkkopalvelusta: 116117.fi

Päivystyshelppi, versio 1.2