Posken haava tai ruhje
Haavat ja ruhjeet eroavat toisistaan syntytavan ja sijainnin perusteella. Haavoja tai ruhjeita voi syntyä sekä iholle että limakalvoille. Yleisin kasvojen alueen vamma on iholla oleva haava. Posken haavaa tai ruhjetta hoidetaan samalla tavalla kuin muitakin haavoja. Kasvojen alueella olevien haavojen hoidossa arvioidaan samalla myös kosmeettisen haitan astetta.
Toimi näin eri tilanteissa
Hakeudu hoitoon, jos:
- sinulla on poskessa hoidettava haava tai ruhje
Ota yhteyttä heti oman terveyskeskuksen kiirevastaanotolle tai päivystykseen.
Haavan tai ruhjeen hoito riippuu vamman koosta, muodosta ja syvyydestä sekä paikasta. Kookkaat haavat hoidetaan liimaamalla tai ompelemalla noin 6 tunnin kuluessa tapaturmasta. Likaiset haavat ja eläinten/ihmisen puremat voivat tulehtua tai vaatia muita hoitotoimenpiteitä. Kosmeettisesti tärkeällä alueella kuten kasvoissa sijaitseva haava voi edellyttää herkemmin liimaamista tai ompelua, ellei haavaa voida sulkea siististi laastarilla.
Tarkista jäykkäkouristusrokotuksen tarve omalta terveysasemaltasi tai työterveyshuollosta. Likaisten haavojen yhteydessä tehosteannos pistetään, jos edellisestä rokotuksesta on kulunut enemmän kuin 10 vuotta aikaa. Tehosteen pistämisen vuoksi ei ole tarpeen hakeutua päivystykseen, vaan se voidaan antaa seuraavana arkipäivänä omalla terveysasemalla. Epäselvissä tilanteissa kannattaa soittaa päivystykselliseen terveysneuvontaan.Avautuu uuteen ikkunaan
Mikäli oireet jatkuvat, pahenevat tai voinnissa tapahtuu selkeä muutos huonompaan, on syytä olla yhteydessä terveydenhuollon ammattilaiseen uudelleen.
Haavan itsehoito-ohjeAvautuu uuteen ikkunaan
Hätätilanteessa tulee soittaa hätänumeroon 112.
Etsitko lisää tietoa vaivasta?
Haavojen kohdalla voidaan puhua syntytavan mukaisesti viilto- ja pistohaavoista, jotka ovat yleensä terävän esineen aiheuttamia, tai ruhje- tai repimähaavoista, jotka syntyvät ihoon ja sen alaiseen kudokseen kohdistuvan ruhjovan väkivallan seurauksena. Erityistä huomiota vaativat puremahaavat mm. niihin liittyvän kohonneen tulehdusriskin vuoksi. Puremahaava kasvoissa edellyttää yleensä aina lääkärin arviota.
Haavan nopea sulkeminen yleensä vähentää tulehdusriskiä ja arpimuodostusta. Kun haava suljetaan, liitetään haavan seinämät ja reunat tiiviisti yhteen. Näin kipu ja verenvuoto vähenevät ja haavatulehduksen riski pienenee. Pinnalliset ja siistit haavat, viiltohaavat paranevat yleensä yhtä hyvin liimaamalla ja teippaamalla kuin ompelemalla.
Lisää tietoa aiheesta:
Etkö ole varma mitä tehdä?
SOITA 116117Päivystysapu 116117 palvelun toimivuuden omalla alueellasi116117.fi
voit tarkistaa 116117 verkkopalvelusta: